SYTYCK sitten otti ja alkoi, alkoi kyllä myös minunkin osaltani lauantai iltana... ja kyllä jo aikaiseksikin sain jonkin matkaa disco-tekelettä, mutta jälleen kameran akkulaturi on karannut... ei löydy sitten mistään, ja kamerassa ei ole akkua jäljellä pihaustakaan! Että kuvatukset on sitten ottamatta... virkkasin myös lauantaina yhden pienen maton, josta siitäkään ei ole samaisesta syystä kuvaa...  

Joten täytyy jälleen tyytä esittelemään joku vanhempi tuotos, ja tällä kertaa esittelyvuoron saa domino-tekniikalla noin pari vuotta sitten valmistunut peitto.

 

Tässä peitto lötköttelee tyttären huoneessa keinutuolissa! Peittoa aloitin neulomaan kaikista mahdollisista vaaleanpunaisista langanjämistä, ja eksyi joukkoon sitten muutama vaalean lilakin lanka.  Värin oli tarkoitus muistuttaa valmiina vaaleanpunaista puuteria, sellainen kaunis ja utuinen lopputulos oli tavoitteena...

 

Ne jämälangat ei sitten yllättäen ihan riittäneetkään, koska homma karkasi aivan käsistä, ja piti saada aina vaan suurempi ja suurempi peitto... Ja kuten arvata saattaa, niin matkanvarrella tuli useammankin kerran käytyä ostamassa lisää lankoja! Peitto painaa 2395g ja sen koko on 150x210.

Peitossa on sekaisin sekä puuvilla-, villa- että tekokuitulankoja. (jep, juuri näinhän sitä aina neuvotaan sotkemaan kaikki sekaisin, eikö niin!!!) Langan vahvuus hieman vaihtelee, mutta pyrkimuksenä oli noin 7 veljestä vahvuinen lopputulos. Tässä on esim. nalle langan seuraksi laitettu ohutta virkkauslankaa. Peiton reunoihin neuloin siis puolikkaita neliöitä, ja lopuksi kiersin kaikki reunat virkkaamalla 2 krs pylväitä.

Peitto on ihanan lämmin, ja riittävän suuri, ettei varpaatkaan tule peiton alta pihalle kesken päiväunien!

Peittoa oli kiva tehdä, olen neulonut sukkapuikolla kaikki neliöt, ja loppuvaiheessa peitto lämmitti jo sylissä neuloessakin mukavasti!